tiistaina, toukokuuta 11, 2010

Eduskuntakuulumisia

Vappu on takanapäin ja kesää odotellaan. Kirjoittelustanikin on nyt ollut taukoa, vaikka aihetta kirjoitteluun olisi ollut paljon, esimerkiksi viime aikojen kuumat perunat energiaratkaisut ja maahanmuuttopolitiikka ja viime päivien Kreikka-ratkaisu. Itse suhtaudun erittäin kriittisesti ydinvoimaan ja maahanmuuttopolitiikassa olen avarakatseinen, joten julkiset ulostulot maahanmuuttopolitiikassa ja hallituksen ratkaisut energiakysymyksessä eivät ole olleet mieleeni. Kreikka-ratkaisussa puolestaan rahamarkkinoiden valvontaa ja pelisääntöjä tulee painottaa. Kuten Tuomioja on todennut, niin ei voi olla, niin että voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot sosialisoidaan. Kreikan väärien tietojen anto tuntuu kohtuuttomalta. Kaikki keinot tarvitaan, joilla vakautta voidaan saada EU:n rahamarkkinoille, mutta ehdot ratkaisulle on oltava tarkat. Tämä kokonaisuus ja jättilaina ovat siis käsittelyssä keskiviikkona istunnossa.

Energiaratkaisussa pitäisi satsata tulevaisuuteen, luoda uusia kestäviä työpaikkoja uusiutuvien energialähteiden ja ympäristö- ja energiateknologian saralle. Energian säästö ja energiateknologia ovat keskeisimpiä seikkoja tässä ajassa. Uusiutuvat energialähteet kaipaavat myös tehokasta nousua. Valitettavasti ydinvoimaratkaisut jättänevät nämä oleellisimmat ratkaisut taka-alalle. Niin kävi viimeksi vaatimattoman ns. risupaketinkin yhteydessä. Lisäksi ydinjätteen kohtalo, joka on ihmiskunnan tuottamista jätteistä vaarallisinta, on yksi painavista syistä vastustaa ydinvoimaa. En voi hyväksyä, että jätämme tämän tulevien sukupolvien taakaksi. On monia muitakin näkökohtia, mutta tässä keskeisimmät, miksi vastustan ydinvoiman lisärakentamista.

Maahanmuuttopolitiikassa puolestaan valitettavasti on näköpiirissä maahanmuuttokriittisyyttä. Minusta poliitikkojen pitäisi olla hyvin varovaisia, ettei ruokkisi vaikeana aikana osassa väestöä nousevaa kriittisyyttä. Se on vaarallista, jos ruokimme vastakkainasettelua. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja yksilöllisiä eikä maahanmuuttajiakaan saisi yleistää mihinkään suuntaan. Tarvitsemme lähitulevaisuudessa kipeästi lisää työvoimaa, myös työperäistä maahanmuuttoa. Suomi ei ole niin houkutteleva maa, että tänne sitten hetkessä saadaan tarvittava joukko. Kyllä työvoiman saannin varmistamiseksi tulee tehdä systemaattisesti töitä, vaikka nyt onkin vaikeat ajat. Lisäksi liikaa ei pitäisi jakaa ulkomaalaisia työperäiseen maahanmuuttoon ja muuhun, sillä kaikki maahantulijat ovat lähtökohtaisesti myös työvoimaa, myös pakolaistaustaiset. Tulisikin satsata kotouttamiseen huomattavasti enemmän, jotta jo maassa olevat ja maahan tulevat pääsisivät mahdollisimman pian osalliseksi yhteiskuntaamme. Nyt hukkaamme paljon maahanmuuttajien osaamista, kun heidän työttömyysprosentti on korkea. Eri tavoin maahan tuleville tulee varmistaa riittävä suomen kielen koulutus, mikä usein on edellytys maassamme työllistymiselle. Lisäksi tarvitaan myös suvaitsevaisuuden lisääntymistä ja avoimempaa asennoitumista mm. työnantajien toimesta. Halpatyövoiman käyttöä ei tietenkään pidä hyväksyä eli suomalaisilla työehdoilla pitää työelämän toimia. Valvontajärjestelmään tuleekin satasta, ettei järjestelmä mahdollista ihmisten hyväksikäyttöä näin. Harmaat työmarkkinat eivät ole maahanmuuttajien vika, vaan työnantajien, jotka siihen sortuvat sekä järjestelmän. Tämä on väärin kaikkia, mm. muita yrittäjiäkin kohtaan.

Suomen pitää kantaa vastuu myös turvaa tarvitsevista ja heikossa asemassa olevista ihmisistä, niin pakolaisista kuin turvapaikanhakijoista. Laitonta maahanmuuttoa ei tietenkään pidä hyväksyä. Suomessa on tällä hetkellä suhteessa erittäin vähän maahanmuuttajia, joten he eivät ole mitenkään uhka. Päinvastoin haaste on, miten heitä saataisiin ja miten vahvistaa suvaitsevaa kulttuuria. Erilaiset laitonta maahanmuuttoa kiristävät toimet ovat vaarassa kiristää myös laillisten tulijoiden pääsyä. Jokainen jolla on lähipiirissä ulkomaalaistaustaisia tietää, ettei maahamme nytkään helpolla pääse, vaikka perusteet ja kriteerit olisivat kunnossa. Ei edes suomalaisten kumppaneiden pääsy ole ollut yksinkertaista ellei ole avioliitosta kyse.

On myös vaara, että jos poliitikot lausuvat hyvin voimakasta maahanmuuttokritiikkiä, se saattaa vahvistaa myös muuta suvaitsemattomuutta yhteiskunnassa. Itse toivoisin yhteiskuntaan enemmän suvaitsevaisuutta. Oma puolueeni on ollut aina kansainvälinen, solidaarisuuden ja suvaitsevaisuuden puolue enkä todella halua, että se muuksi muuttuu. Enkä usko, että muuttuukaan, eiköhän keulaihmistemmekin kannanotot taas paremmiksi käänny kuin julkisuudessa on saanut ymmärtää. Ääntenkalastelun kannalta tällaiset kannanotot eivät ole viisaita, siitä antoi viimeinen gallupkin osviittaa ja ylipäätään, jos muutamia ärhäkkäitä maahanmuuttokriitikoita kosiskeltaisiin, niin samalla pyllistettäisiin suurelle joukolle avarakatseisia sosialidemokraatteja. Toki puolueeseen hieman erilaisiakin äänenpainoja saa mahtua, mutta kyllä sosialidemokratian tulee nähdä monikulttuurisuus aina rikkautena!

Reumasairaalasta oli myös välikysymys ja keskustelu eduskunnassa. Itse olen kantanut asiasta jo pitkään huolta, kun Heinolan sairaalan vaikea tilanne on ollut pitkään tiedossa. Meille Hämeessä asia on myös aluepoliittisesti erittäin tärkeä. Ortonin ja Reumasairaalan fuusiosta odotettiin pelastajaa, mutta kun sekin kariutui, oli tilanne erittäin huolestuttava. Taustallahan on lähinnä kolme tekijää, jotka vaikeuttavat sairaalan asemaa: 1) sairaanhoitopiirit ovat antaneet vähemmän maksusitoumuksia sairaalaan ja ovat alkaneet tehdä enemmän toimenpiteitä itse; 2) Kela on kilpailuttanut mm. aikuisreuman hoidon ja kuntoutuksen, jossa Reuma hävisi selvästi; 3) yleisemminkin kuntoutuslaitokset ovat vaikeuksissa, kun mm. Sotaveteraanien määrän väheneminen vaikuttaa niihin ja säteilee myös erityiskuntoutuslaitoksiin. Kuntoutuslaitoksilla on tällä hetkellä jonkin verran ylikapasiteettia maassamme.

Nämä eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Reuman sairaala olisi pitänyt pelastettaa! Vaikeaa reumaa sairastavien ja lapsireumaatikkojen hoitoa ei pystytä missään muualla yhtä laadukkaasti toteuttamaan. Reumasairaala on kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu asiantuntijaorganisaatio, jossa toteutetaan niin hoitoa, leikkauksia kuin kuntoutusta. Etuna on juuri laatu, moniammattillisuus, hoidon pitkäjänteisyys ja kokonaisvaltaisuus.

On kummallista, että asetuksen mukaan lapsireumaatikkojen hoito pitää keskittää, mutta nyt ollaan tekemässä toisin tai keskittämässä toisaallle kuin olemassa olevaan laadukkaaseen Reumasairaalaan. Myös muun terveydenhuollon osalta suunnitelmissa on ollut jo pitkään keskittäminen vaativan hoidon osalta, jotta varmistetaan tarvittava erityisosaaminen ja hoidon laatu. On kummallista, että reuman osalta ollaan toimimassa toisin.

Kohtuutonta on myös se epävarmuus, jossa perheet elävät, kun eivät tiedä, missä hoito jatkuu. Tämä olisi pitänyt ehdottomasti ensin varmistaa kaikille asiakkaille.

Pelkään, että Reumasairaalan alasajon taustalla on myös haluja keskittää hoitoa osin Helsinkiin sekä ajaa yksityistämistä. Jos näin, niin olen suunnitelmasta erittäin pettynyt. Reumasairaalan pelastaminen olisi vaatinut vain n. 2 miljoonaa. Se ei olisi tuonut tietenkään lopullista ratkaisua, mutta olisi auttanut vaikean hetken yli, jotta olisi ollut aikaa setviä jatko ja mm. hoidon keskittäminen. Ministereillä olisi ollut tähän linjaukseen mahdollisuus niin rahan kuin Heinolaan keskittämisen linjaamisen osalta, mutta valitettavasti eivät sitä käyttäneet.

Heinolan korkea työttömyysaste ja vaikeudet pahenevat Reumasairaalan alasajon myötä edelleen. Tiloihin koetetaan saada nyt muuta toimintaa ja siihen on mahdollista saada myös tod.näk TEM:n rahoitusta. Se ei kuitenkaan korvaa mitenkään alueen menetystä korkeatasoisen sairaalan osalta eikä poista reumaatikkojen tuskaa oman erikoistuneen sairaalan alasajosta.

Hämeessä onkin ollut hallitukselta kylmää kyytiä niin Hämeen hälytyskeskuksen lakkauttamisen, OKL:n lopetusuhan, Tullin ja Reumasairaalan osalta. Lisäksi HAMK:n Forssan toimipisteen osalta on uhkaa ilmassa. Aiemmin Hämettä ja Hämeenlinnaa osoiteltiin siitä, kun alueelle päätyi varsin paljon valtion toimintoja, mutta nykyhallituksen suunta on tässäkin valitettavasti aivan päinvastainen. Nykyhallitus ajaa toimintoja valitettavasti pois.

Hälytyskeskuksen osalta olen itse ollut myös hyvin aktiivinen ja koettanut tehdä voitavani, että ymmärrys Hämeen hätäkeskuksen osalta tulisi huomioiduksi. On kohtuutonta, että koko Sisä-Suomi on jäämässä ilman hätäkeskusta. Uusi aluejako on työntekijöille kohtuuton ja vaarantaa myös kansalaisten turvallisuutta. Paljon on ollut näitä aluepoliittisia asioita, joita olemme koettaneet puolustaa. Hallituspuolueiden silmien tulisi avautua näille!

Hätäkeskukselle järjestin kansanedustajien vierailunkin tässä keväällä. On kohtuutonta, että vasta muutama vuosi sitten tehty hätäkeskusuudistus, joka vasta on saatu toimimaan, revittäisiin taas auki. Työntekijöille muutto toiselle paikkakunnalle ei useinkaan ole mahdollista. Nyt tehtävää uudistusta ajetaan kovin tekniikkauskovaisesti, vaikka uuden teknisen järjestelmän kehittely on vasta alussa. Entistä suuremmat alueet ja vähenevä henkilöstö heikentää paikallistuntemusta ja turvallisuutta. Myös oikeusturvakysymykset nousevat esiin, kun alueet kasvavat ja virheiden mahdollisuus kasvaa. Hätäkeskuksessa vieraillessamme kuulimme autenttisia nauhoja hätäpuheluista ja ne osoittivat hyvin sen, kuinka huterat tiedot tapahtumapaikasta hätääntyneillä soittajilla voi olla. Jos ei ole paikallistuntemusta, voi apu viipyä kohtuuttomasti. Hätäkeskusten tilat on myös laitettu juuri kuntoon, joten on hullua, että ne nyt jäisivät tyhjilleen. Hämeenlinnan kaupungillakin on vuokrasopimus häke-tiloista yli suunnitellun lakkautusajan.

Turvallisuuspalvelut kaipaisivat vahvistamista uuden aluejaon sijaan. Tarvittaisiin moniammatillisuuden vahvistamista, tekniikan kehittämistä ja paikallistuntemusta. Tekniikka tekee usein kohtuuttomia viiveitä, vaikka puheluihin voitaisiinkin vastata nopeasti. Järjestelmät kuulemma nykyisinkin kaatuvat niin, ettei hätätilanteissakaan aina saada soiton jälkeen tehtävää yhdistettyä asianosaisille hälytystoimijoille. Tämä tulee saada kuntoon. Lisäksi tarvitaan sosiaalipäivystyksen vahvistamista, koska läheskään aina ei ole tahoa, jolle puheluita edes yhdistettäisiin. Myös terveydenhuollon erilaisten kriisipuheluiden tarve tulee aina hyvin esiin, kun hälytyskeskusammattilaisten kanssa juttelee. Hätäkeskusten toiminta on perustavaa laatua olevan tärkeää, joten sen laatu pitää pystyä varmistamaan!
---------------
Muutenkin taas on monenlaista päällä omassa elämässäkin. Päädyin myymään Hämeenlinnan kotini ja muuttourakka olikin varsin suuri ja aikaa vievä. Nyt alkaa suurimmat olla tehty ja näin sitten itsekin asetun vähitellen Tuusulaan. Hämettä en kuitenkaan aio ikinä hylätä ja nyt tämän lopun eduskuntakaudenkin kierrän toki vielä omaa aluettani. On vain niin, ettei kahden asunnon pidossa ole pitkän päälle mitään järkeä. Kahdet lainat ja kahdet pihatyöt, kun ei edes yksiin kotitöihin ole juuri aikaa. Haikein mielin kimpsuni kokoon laitoin ja huonekaluja maailmalle lähetin. Koin ja koen Hämeenlinnan niin vahvasti omaksi kaupungikseni. Nyt kuitenkin näin...

Viiru-kissamme katosi myös muutama viikko sitten ja itselläni on ollut siitä suuri suru. Olen kiertänyt katuojat ja tien varret, soitellut löytöeläintaloihin ja laittanut lehteen ilmoituksen, mutta poissa pysyy ja jälkiä jättämättä katosi. Viiru oli vasta vuoden ja kovasti rakas lemmikki!

Työn puolesta on ollut myös monia puhetilaisuuksia ja vierailuja viime viikkoinakin. Olen ollut puhumassa mm. Helsingin Me itse ry:n juhlassa, Hämeenlinnan lasten liikuntapäivässä, vieraillut Kalliolan klinikalla Nurmijärvellä ja Dementia- ja kuntoutuskodissa Rengossa.

Ympäristövaliokunnan kanssa olimme Nurmijärvellä ja Keravalla maakuntamatkalla mm. energiakysymyksiin ja haja-asutuksen jätevesiasioihin liittyen. Kävin myös pitämässä opetusharjoittelun tunnit HAMK:ssa Hämeenlinnassa opettajan opintoihini liittyen. Eduskunnassa on käynyt vierasryhmiä mm. HAMK:sta, Villiruusu, omaisia mielenterveystyön tukena jne.

Lisäksi olimme Antin kanssa yhteisvastuukeräyksen hengessä ja hyväksi hiljattain lausumassa runoja Tervakosken kirkossa. Olin myös puhumassa kehitysvammaisten kulttuuria koskevan Luovax-hankkeen päätösseminaarissa Hämeenlinnassa. Kävin tutustumassa Riihimäellä eläinten auttajien löytöeläintalo Onnentassuun, jonka yksi kummi olen. Lisäksi kävin Riihimäen viestintärykmentissä vierailulla maanpuolustuskurssini kanssa.

Johanneksen kanssa olimme puhumassa myös Turengin ty:n kevätkokouksessa. Kävin aiemmin keväällä jo myös Lammin vastaanottokeskuksella vierailulla. Järjestimme Johanneksen kanssa myös Tradeka-tilaisuuden Hämeenlinnassa. Ilkka Kantola kävi seurakuntavaaleihin liittyen Hämeenlinnassa, mihin tilaisuuteen myös osallistuin. Lisäksi piirikokous oli Hämeenkoskella hiljattain.

Olin myös mukana Korkeasaaren koululaisten luonnon monimuotoisuus-päivässä keväällä ja kävin puhumassa henkilökohtainen apu-laista Keudassa henkilökohtaisiksi avustajiksi opiskeleville. Olin myös hiljattain hyväntekeväisyys-muotinäytöksessä Hämeenlinnan Linnattarien kanssa. Lisäksi olen vieraillut mm. Humppilan ja Padasjoen päiväkodissa ja samalla tutustunut näiden kuntien ajankohtaisiin asioihin.

Eduskunnan salissa on käyty kovaa debattia moneen asiaan liittyen tärkeimpänä alkukevään välikysymys köyhyydestä. On kohtuutonta, että 700 000 kansalaista elää köyhyysrajan alapuolella ja eriarvoisuus on kasvussa. Välikysymyskeskustelu oli hyvää, mutta tarvittaisiin myös tekoja köyhimpien auttamiseksi. Esimerkiksi vähimmäisetuudet kaipaisivat korotusta kipeästi, esim. työmarkkinatuki ja asumistuet sekä kaikkein köyhimmät toimeentulotuen saajat tarvitsisivat helpotusta.

Lisäksi salissa on debatoitu mm. siitä, kun sairaanhoitajien vastaanotoltakin peritään jatkossa maksu. Vastustimme esitystä, joka sisältyi sinänsä hyvään lakiin sairaanhoitajien rajoitetusta lääkemääräämisoikeudesta. Hyviäkin asioita eduskunnassa on toki käsittelyssä, mm. kehitysvammaisten asumisratkaisuja vauhdittaa ja hieman helpottaa uusi parempi tukimuoto. Takuueläkekin on lähtökohtaisesti hyvä, vaikka siihen sisältyy muutamia ongelmia (mm. asumistuen leikkaantuminen) ja myös pientä työeläkettä saavat tarvitsisivat asemaansa parannusta. Myös maahanmuuttopolitiikka on kirvoittanut keskustelua salissakin. Monenlaista on siis viikkoihin taas mahtunut ja tässäkin vain jokin otos tapahtumista.

maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Kevätkausi alkoi

Kevään eduskuntakausi alkoi viime viikolla. Itse paloinkin jo halusta
päästä eduskunta-arkeen kiinni!:)

Kauden aloitus oli kyllä hieman erikoinen äänestysten osalta. Puhemiehen vaali puhututti paljon. Toivottavasti taustalla olleisiin syihin myös puututtaisiin.

Meidän ryhmän johtoon tuli myös muutoksia. Hämeen kannalta oli tosi
harmi, että Johannes joutui väistymään puhemiehen paikalta, vaikka
tietysti hyvä, että tilalle tuli toinen Hämeen edustaja Tarja, mutta toki
Tarjan ryhmän pj:n paikan menetys oli harmi. Ehkä muutoksilla on kuitenkin
jokin merkitys ja sikäli uskon, että ratkaisut oli puheenjohtaja Juttamme
tarkkaan harkitsemia. Itse en kuitenkaan usko, että puoluetta saadaan
nousuun "poppakonsteilla" ja henkilömuutoksilla. Menestys tulee oikeita
asioita uskottavasti ajamalla sekä arvojen ja aatteidemme mukaista
politiikkaa vahvistamalla. Vaihtoehtojemme esiin nostaminen on tärkeää.
Ihmisethän pääosin kannattavat arvojamme ja hyvinvointiyhteiskunnan
ideologiaa. Suuri osa ei hyväksy epäoikeudenmukaista politiikkaa, joka
suosii hyvätuloisia samalla kun moninainen eriarvoisuus on muutenkin
kasvussa. Ihmisten silmien on avauduttava tilanteelle.

Nyt kevät tuleekin olemaan työasioissa varsin haastava. Talous- ja
työllisyystilanne kaikkinensa ja aivan erityisesti nuorisotyöttömyyden
räjähdysmäinen kasvu vaatii kestäviä toimia ja nopeasti. Lisäksi mm.
kuntapalveluiden tilanne, erityisesti vanhuspalvelut ja lapsiperheiden
varhaisen tuen palvelut tarvitsisivat huomion. Toivon myös, että luonnon
monimuotoisuuden kysymykset nousisivat nyt teemavuotena esiin, samoin EU:n
köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuoden aiheet. Nämä molemmat
asiakokonaisuudet olisivat todella välttämättömiä toimien kohteita.
Sosiaali- ja terveyssektorilla mm. terveydenhuoltolakia odotellaan
käsittelyyn.

Tammikuun "loma istunnoista" meni mukavasti opetuksen parissa Keudassa.
Opettaminen oli tosi kivaa ja mulla oli tosi hyvät ryhmät! Heistä tulee
vielä hyviä lähihoitajia! Oli ilo valmistella tunnit ja opettaa. Pidin
työstä kovasti ja hyvin voisin joskus ajatella opettavani työksenikin.

Tammikuussa järjestimme joitakin kansalaistapaamisia. Olimme Johanneksen
kanssa kansalaisia tapaamassa mm. Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.
Johanneksen ja Tarjan kanssa olimme myös Janakkalassa. Lisäksi
Hämeenlinnassa Idänpään työväentalolla oli oikein hyvä vanhusaiheinen
keskustelutilaisuus, jossa olimme mukana. Tapasin itse lisäksi mm.
Hämeenlinnan mielenterveysyhdistyksen Hämi ry:n väkeä.

Kaikenlaista hassuakin on taas tapahtunut...Meille on kotiin muuttanut
uusi asukki taas kerran, tosin kutsumatta ja yllättäen. Meidän
tanssilatoon/tallirakennukseen on nimittäin muuttanut ilmeisemmin kärppä
tai jokin muu isohko näätäeläin. Sinne on kuskattu heinäpaalista pesän
oloinen keko toiseen päähän latoa ja ladon reunassa kulkee selvä polku
sisätiloihin. Valitettavasti eläinystävä on myös merkannut reviirinsä
aikalailla jätöksillään, niin että tilanne ladon osalta alkaa olla jo
hiukan kiusallinen. Nyt vain odottelemme alkaako jossakin vaiheessa
ladosta kuulua pientä ininää....Ajattelin, että taidanpa virittää
riistakameran ihan vain seuraillakseni mikä eläin siellä majailee.

Ja olipas kummastus myös eräänä aamuna ulos ikkunasta katsoessa se, että
Amigon aitauksessa olikin toinen koira ja Ami ei välittänyt siitä mitään.
Hetken jo mietin, että näänkö näkyjä vai onko joku jättänyt hoivaamme
hauvan. Ulosmentäessä kaveri pomppasi kuitenkin korkealla loikalla aidan
yli eli kyllä kyseessä taisi olla vain omatoiminen vieras. Kaulapanta oli,
mutta numeroa ei ja koira lähti loikottelemaan eteenpäin. Toivottavasti
löysi turvallisesti kotiin ja toivottavasti Amigo ei oppinut vierailijan
hyppytaktiikkaa....

Monenlaista eläinkuulumista kuuluukin. Antti on päässyt myös
hiihtoratsastusta kokeilemaan. Minä ratsastan Wilma-hepalla ja Antti tulee
suksilla perässä liinoista kiinni pitäen. Muuten on mennyt kivasti, mutta
alamäet tuottaa vielä hankaluuksia, kun vauhti kiihtyy hevosta lujemmaksi
ja jarruttelu ei ole sujunut ihan mallikelpoisesti vielä...lumileikkejä
tämä talvi on tarjonnut siis aikuisillekin...

tiistaina, tammikuuta 05, 2010

Onnentäyteistä uutta vuotta kaikille!

Me olimme joulun ajan Israelissa. Oli mielenkiintoinen matka ja joulun aidoimpiin tunnelmiin todella pääsi Jerusalemissa ja Betlehemissä. Tuli tehtyä myös tuttavuutta niin aasien, kamelien kuin hevostenkin kanssa reissulla ratsastaen. Jouluaattona kiivettiin aasilla vuorelle. Aaton aattona Jerusalemin ja Betlehemin seudulla jouduimme etsimään majapaikkaa kauan ja Antti totesikin, että ilmeisesti se on aina sama juttu ja viittasi joulun kertomukseen...Oli kiva matka kaikin puolin. Uuden vuoden aattona oli ystävien häät, jotka oli kanssa mukavat ja ihana pari sai toisensa! Nyt sitten taas kotimaassa ja arjessa kiinni.

Kotimaassa meitä on järkyttänyt taas Sellon ampumakohtaus. Todella surullinen ja valitettava tapaus. Tästä seuraa varmasti painetta mm. ampuma-aselainsäädäntöä kohtaan ja lähestymiskielloin valvonnan vahvistamiseen tarvetta. Myös mielenterveyspalveluiden saantiin tulisi todella kiinnittää huomiota.

Eduskunnassa loppusyksyä leimasi budjetin lopullinen läpikäynti. Ennen joulutaukoa oli taas sadottain äänestyksiä ja budjettia käsiteltiin iltamyöhään. Meillähän oli oma vaihtoehtobudjetti, jota kovasti toimme keskusteluissa esiin.

Muuten joulukuun loppua leimasi suuret odotukset Kööpenhaminan ilmastokokousta varten, jotka sitten valitettavasti päättyivät pettymykseen, kun ei saatu sitovaa sopimusta aikaan ja etenkin se, ettei muutoinkaan päästy riittävistä teollisuusmaiden päästövähennyksistä sopimukseen. Myös kehitysmaiden pidemmän aikavälin rahoitus jäi vielä auki. Nyt on katseet käännettävä sitten Meksikon ilmastokokoukseen. Tarvitaan ehdottomasti globaali riittävän tiukka ilmastosopimus, jolla lämpötilan nousu yli kriittisenä pidetyn 2 asteen (tai 1,5 asteen) saadaan estettyä. Hyvää on se sentään, että Usa ensimmäistä kertaa on mukana edes tällaisessa hyvin löyhässä sopimuksessa mm. Kiinan kanssa. Tulevaisuudessa on kuitenkin päästävä todellisiin ja tehokkaampiin tuloksiin!

Kööpenhamina jäi siis valitettavasti pettymykseksi. Myös ilmastopolitiikan rinnalle tulee nostaa mielestäni luonnon monimuotoisuus yhä vahvemmin. Molemmathan, ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden väheneminen, ovat seurausta siitä, että käytämme liikaa luonnonvaroja ja molemmilla on vakavia ja osin arvaamattomiakin seurauksia ihmiselle, lastemme ja lastenlastemme elinympäristölle, luonnon ympäristölle ja eläimille ja koko maapallolle.

Budjettikeskustelussa nousi esiin ympäristöministeriön tilanne vahvasti. Keskustan Rantakangashan on tullut nyt julkisuuteenkin suunnitelmilla itsenäisen ympäristöministeriön lakkauttamisella ja luonnonvarainministeriön perustamisella. Tätä vastustamme vahvasti, koska tässä ajassa jos milloin tulisi enemminkin vahvistaa ympäristöhallintoa kuin heikentää. Äänestimmekin tästä lausumaan budjetin käsittelyn yhteydessä. Vihreätkin olivat hallituksen linjalla, mitä ihmettelin, koska julkisesti ovat kuitenkin ympäristöministeriötä puolustaneet.

Muutoinkin esillä oli monet nykyhallituksen ympäristön kannalta haitalliset esitykset, mm. aluehallintouudistuksessa ympäristöhallinnon alasajo, metsähallituksen luontopalveluiden heikentämissuunnitelmat ja kansallispuistojen rakentamishankkeet. Itse painotin vahvasti myös luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tarvetta ja painokkaampia toimia sinne budjettikeskustelussa ja oli budjettialoitekin tänne saralle.

Sosiaali- ja terveystoimen osalta painotin kuntapalveluiden turvaamista ja riittävää rahoitusta, erityisesti vanhusten hoivan laatua, vammaisten henkilökohtaisen avun riittävää resursointia, opiskelijaterveydenhuoltoa ja kaikista pienituloisimpien asemaa mm. toimeentulotuen lasten perusosa, työmarkkinatuki, asumistuki sisältyivät vaihtoehtobudjettiimmekin. Lisäksi itse ajoin mm. elatustuen nostoa.

Muutoin eduskunnassa oli loppuun asti muutamia sosiaali- ja terveysalan asioita käsittelyssä. Ihmisoikeusselonteon yhteydessä valiokunnassa nostimme ikäihmisten sosiaalisia oikeuksia ja palveluiden laatua vahvasti esiin. Lisäksi itse koetin pitää heikkojen ryhmien, kuten päihdeongelmaisten oikeutta palveluihin esillä. Lisäksi ns. haitta-astelaki oli käsittelyssä. Siinä asetuksella heikkeni joidenkin vammaisryhmien haittaluokka mm. sokeiden osalta ja puolueryhmämme valiokunnassa vastusti tätä heikennystä ja siksi esitimme asiasta lausumaa. Samoin esitimme lausumaa siitä, ettei tapaturmalain haitta-astetta sellaisenaan saisi soveltaa esim. vammaispalveluihin.

Nyt vammaisjärjestöt pelkäävät, että heikennys luokassa saattaa vaarantaa palveluiden saantia, koska tällä hetkellä haitta-astetta sovelletaan mm. Kelan etuisuuksiin ja vam.palveluihinkin. Lisäksi lakiin liittyi kummallisuus naisten ja miesten haittarahan kertakorvauksen eroista, kun odotettavissa oleva elinaika vaikuttaa etuuteen. Tämä on tasa-arvon kannalta ongelmallinen ja nousi valiokunnan yksimielisessä mietinnössä esiin. Lastensuojelulain muutos oli myös käsittelyssä. Siihen esitimme mm. lastensuojelusosiaalityöntekijöiden määrän turvaamista, mutta hävisimme sen. Lakimuutos sisälsi kyllä ihan hyviäkin asioita mm. vankiloiden perheosastot, jotta jatkossa lapset eivät joudu oleen vanhempiensa kanssa vankiloiden niin karmivissa oloissa, kun tähän asti on ollut. Tähän astihan he ovat olleet paljuselleissä äiteineen Hämeenlinnan vankilassa!

Aivan joulun alla koetin kovasti toimia köyhimpien lapsiperheiden joululomien turvaamiseksi, kun Lomaliiton konkurssista aiheutui lomien peruuntuminen. Lisäksi sosiaalisesti tuettujenkin lomien asiakkaiden omavastuuosuudet olivat sisällä eli heiltä peruuntui loma, mutta rahatkin olivat sisässä konkurssipesässä. Soittelin ja vetosin eri tahoihin asiassa, mm. RAY:n ja SAK:n . Jätin myös kirjallisen kysymyksen asiassa hallitukselle. Lopuksi SAK korvasi jäsenilleen omavastuuosuudet, mutta muut jäivät ilman, mikä oli kyllä mielestäni todella väärin. Joku suoja pienituloisimmille pitäisi olla tällaisessa konkurssitilanteessa. Harmitti todella!

Nyt tammikuussa itselläni onkin jännät paikat, kun suoritan ammatillisen opettajan opintoihini liittyvää opetusharjoittelua Keudassa Tuusulassa. Opetan siis lähihoitajia ja vedän muutaman kurssin: sosiaali- ja terveydenhuollon toimintajärjestelmä, etiikka ja laatu-kurssin sekä verkostyön perusteet ja kotihoito-kurssin. Nyt olenkin tehnyt opetussuunnitelmia ja valmistellut tunteja innolla. Tulee siis mukava, mutta hieman erilainen tammikuu!

Lisäksi järjestämme erilaisia maakunnallisia tilaisuuksia Hämeessä nyt eduskunnan istuntotauon aikana.

Vapaa-ajalla olemme nähneet ystäviä. Joulun alla järjestimme tonttujuhlat kummilapsille ja lähisukulaisille. Oli siinä lapsilla jännittävää, kun tonttu kävi ihan oikesti kurkkimassa ikkunasta, tiputteli johtolankoja pihalle ja niiden avulla löytyi lahjat ja kirje saunalta...Lapsilla oli hauskaa.
Amigo-koiralle olemme opettaneet pulkan vetoa, kun hommasimme valjaat. Amigo on innoissaan, mutta mutkat menee vielä aika lailla suoraksi ja pulkasta saa pidellä todella kiinni....lisätreeniä siis vähän vielä tarvitaan.

sunnuntaina, marraskuuta 01, 2009

Syyskuulumisia

Syksy on ollut vauhtia täynnä. Viime viikkoihinkin mahtuu taas monenlaista. Eduskunnassa käsittelyssä oli mm. Ilmastopoliittinen selonteko, mikä oli äärimmäisen tärkeä, koska se linjaa tulevaisuuden toimia ilmastopolitiikan saralta. Selonteko oli varsin hyvä ja lähti oikein 80 %:n päästövähennystavoitteista 2050 mennessä. Ongelmana on vain se, että varsinaiset toimet puuttuivat siitä, miten tähän päästään. Selonteko on myös ristiriidassa aikaisemman hallituksen strategian kanssa, jossa lähdettiin hyvin vaatimattomista päästövähennystavoitteista lähitulevaisuuden osalta.

Selonteon tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan toimia enemmän kuin strategia esitti. Lisäksi ilmastolain toteuttamisesta selonteko lausuu vain, että asiaa selvitetään jatkossa. Selvitys olisi kuitenkin voitu tehdä jo tässä yhteydessä ja aiempi selvitys oikeudellisesta sopivuudesta on tehty jo aiemmin. Vaikutti etenkin muutamien ministereiden kriittisistä puheenvuoroista päätellen siltä, että ilmastolain toteuttamista hallitus ei ota tosissaan. Tarvittaisiin kuitenkin selkeä kehikko siitä, kuinka päästövähennyksiin päästään. Toimijoillekin se toisi varmuutta ja ennustettavuutta, ettei kohtuuttomia kalliimpia ratkaisuja tehdä sitten yht'äkkisesti, vaan hallitusti, jonka ilmastolaki mahdollistaisi.

Kööpenhaminan kokousta ja sopuun pääsyä teollisuusmaiden päästövähennyksistä sekä kehitysmaiden rahoituksesta odotetaan kovasti. Onneksi viimeksi tuli myönteistä viestiä rahoituksen sovun eteenpäin menosta.

Muuten valiokunnissa on ollut mm. sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Kela-maksun poisto, jota vastustimme. On kohtuutonta, että 1,1 mrd vaje valtion budjettiin tehdään ja samalla huolta aiheuttaa sosiaaliturvan rahoittaminen. Ongelmallista on myös se, ettei tiedetä täsmällisesti, miten tuo vaje katetaan. Osin tämä tehdään yritysten energiaveron korotuksina, mutta osa kohdistuu tavallisiin kansalaisiin ja kulujen jakautumisesta ei ole vielä tietoa. Vaarana on, että tästäkin osa siis laskutetaan pienituloisten maksuja korottamalla. Ympäristöverot ovat välttämättömiä, mutta pienituloisille nämä tulee kompensoida etuuksien parannuksina. On kohtuutonta, että nyt Kela maksu poistetaan ilman tietoa sen kattamisesta ja sosiaaliturvan rahoittamisesta. Vaikka tämä rahoitus on luvattu varmistaa, niin siitä tulisi olla tietoa tässä vaiheessa ja esim. siitä, että maksujen korotukset jaettaisiin sosiaalisesti oikeudenmukaisesti.

Isyysvapaan käyttöön tuli pieni parannus, jossa yhteydessä me olisimme halunneet saman parannuksen myös yksinhuoltajille sekä monikkoperheiden asemaan parannuksen.

Alku-laki on ollut hallintovaliokunnan isoin asia. Aluehallintolain hylkäämistä esitimme puolueena hallintovaliokunnassa, koska se lisää aluehallinnon sekavuutta. Lisäksi laissa oli useita ongelmia mm. ympäristöhallinnon laatu sekä riippumattomuus, nuoriso-,liikunta- ja kultturitoimen siirtyminen ELYihin ja johtajuuden toimiminen oman työn ohella. Erityisen ongelmallisia ovat monet henkilökunnan asemaan liittyvät seikat, mm. määräaikaisten asema, siirtymäkauden olo 3 v PARAS-lain 5 v sijaan, virkaehtosopimusten katkeaminen kesken sopimuskautta jne. Ongelmallista on myös toimipisteiden siirtyminen. Hämeessäkin ympäristökeskusta ollaan siirtämässä Lahteen, vaikka ympäristöosaamisen säilyttäminen Hämeenlinnassa olisi tärkeää ja asiakkaiden asiomismatkojenkin kannalta ja ensisijaisesti työntekijöiden aseman kannalta. Ainakin työpiste tulisi mahdollistaa nykyisillä työpaikkakunnilla mielestäni siirtymäajan jälkeenkin.

Tuottavuusohjelma myös laittaa henkilöstön entistä kovemmalle ja esim. sosiaali-ja terveysalan valvonta- ja ohjaustoiminnan resurssit lääneissä (jatkossa aluehallintovirastoissa) on kohtuuttoman pienet sekä ympäristökeskuksen resurssit (jatkossa elyissä). Ympäristöhallinnon ohjaaminen yhteen elinkeinotoimintojen kanssa ei tunnu hyvältä. Se vaarantaa riippumattomuuden vahvasti ja on askel siihen suuntaan, jota tietyt tahot ovat säännöllisesti ajaneet eli että myös ympäristöministeriö yhdistettäisiin esim. maa-ja metsätalousministeriöön. Tätä vastustan ehdottomasti, ympäristöasioilla tulee olla riittävän vahva oma rooli ja yhä vain vahvistuva rooli eikä niitä pidä missään nimessä asettaa alisteiseen asemaan.

Lisäksi olen huolissani siitä, että maakuntaliitoille siirretään tehtäviä, kuten koulutuksen suunnittelua ja ympäristösuunnittelua, vaikka niillä ei ole näistä varsinaista substanssiosaamista, jota olisi enemmän esimerkiksi entisissä lääninhallituksissa. Kun tehtävät nyt siirtyvät tulee niiden vaatima osaaminen ja resurssit varmistaa maakuntaliittoihin. Hallintovaliokunnassa vastustimme myös kiinteistöveron korotusta.

Muuten olen ollut mm. Hämeenlinnassa Voutilan vanhainkodilla ulkoiluttamassa vanhuksia, Hämeenlinnassa energiapäivässä sekä puhumassa "Kuka kuuntelee köyhää"-tilaisuudessa kansalaisinfossa puhumassa terveyseroista ja asiakasmaksuista. Lisäksi olin puhumassa vanhustenhoivan tilanteesta Keski-Uudenmaan Wanhojen Tovereiden kokouksessa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kanssa olimme vierailulla Järvenpään sosiaalisairaalassa. Ja oli todella surullista kuulla, että kuntien lähettämät asiakasmäärät ja hoitojaksojen pituudet ovat pienentyneet, vaikka ongelmat ovat pahentuneet. Mieleeni jäi eräänkin perheosastolla olleen äidin kommentti siitä, kuinka pitkään oli pitänyt ruinata, jotta hänkin oli vauvan kanssa sinne päässyt. Ja hän oikein vetosi siihen, että miksi on rahaa ottaa huostaan, mutta ei hoitaa päihdeongelmaa, vaikka sen hoito tulisi halvemmaksi. Oikea viesti tältä nuorelta äidiltä.

Eduskunnassa olen jättänyt myös lakialoitteen vanhusneuvostojen lakisääteistämisestä. Vanhusneuvostot on suurimmassa osassa kuntia, mutta ei kaikkialla. Lisäksi monissa kunnissa saadaan aina "taistella" sen puolesta, että neuvosto säilyy ja että sille löytyy rahoitus. Lakisääteistäminen veisi tämän epävarmuudenkin pois. Ikäihmisten äänen kuulemista on syytä ennemminkin vahvistaa ja varmistaa, että vanhusneuvostoilla on myös oikeita vaikutusmahdollisuuksia, ettei neuvosto jää vain keskustelu- ja yhteistyöareenaksi. Monissa kunnissa vanhusneuvostot ovat olleet erittäin tärkeänä toimijana tuomassa ikäihmisten toiveita ja näkemyksiä päätöksentekoon.

Lisäksi oli ystäväni häät, mikä toi ihanaa piristystä syksyn keskelle. Olin kaasona häissä. Muutaman päivän piipahdimme myös mökillä. Kanootilla soutelu järvellä piristi kummasti ja ensi lumi tuli myös maahan. Sain syntymäpäivälahjaksi koppakärryt, joten hevosen kanssa on nyt mahdollisuus ajella myös ja niin on hiekka lennellyt, kun metsätiellä on menty kärrylenkilläkin. Kivaa vaihtelua hevoselle ja itselle ja vanhat ravitallimuistot vahvistuivat taas. Ravi- ja hevosmaailma on kiehtova ja siitä en ikinä halua irti päästä! Hevosen tuoksuakin kaipaa, jos tallille ei pääse moneen päivään!

perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Kuulumisia Arkadianmäeltä

Onpas ollut viikot taas eduskunnassa. Vaalirahakohu on vellonut edelleen ja siihen liittyen käytiin myös keskustelu viime viikolla eduskunnassa. Lisäksi oli vanhustenhoivan laatuun liittyvä välikysymys. Se oli juuri sitä mun juttua: vanhusten oikeuksien puolustamista, jonka parissa olen toiminut. Gradun tein aikoinaan juuri vanhusten oikeuksista ja niiden toteutumisesta vanhainkodeissa ja ympärivuorokautisissa palveluasunnoissa. Aivan samankaltaisia asioita tuli silloin esiin, kuten nämä vakavat yksittäistapaukset, jotka tulivat esiin oikeusasiamiehen saamissa läänien vastineissa. Kyse on niissä jopa ihmisoikeusrikkomuksista. Samalla täytyy kuitenkin muistuttaa, että suurimmassa osassa laatu on huomattavasti näitä tapauksia paremmalla tolalla. Kaikkiallakin on parannettavaa erityisesti henkilökunnan määrän lisäämisen osalta. Nämä laadun puutteet ja vanhusten sosiaalisten oikeuksien toteutumisen puutteet ovat olleet hyvin tiedossa. Ongelmiin olisi pitänyt tarttua kyllä jo aiemmin vahvemmin. Jotakin on toki tehtykin, esimerkiksi laatusuosituksia on annettu ja parannettu ikäihmisten hoivatarpeen arviointia. Laatusuosituksilla on saatu parannuksia aikaan, mutta ei kaikkialla eikä riittävästi, kun ne ovat vaan suosituksia.

Toimme erityisesti keskustelussa esiin, että nyt tarvitaan välttämättä erillinen vanhustenhoiva/palvelulaki, resursseja lisää vanhusten hoivaan laadun parantamiseksi sekä valvonta- ja ohjaustoiminnan vahvistamista. Harmittava on se, että hallitus on lykkäämässä vanhustenhoivalain valmistelun seuraavalle kaudelle, vaikka sille olisi kova tarve.

Vanhustenhoivalakiin tarvitaan ennen kaikkea henkilöstömitoituksen nostaminen lain tasolle. Henkilökuntaa tarvitaan välttämättä lisää takaamaan hoivaan laatua. Lisäksi mielestäni tulee lainvalmistelun yhteydessä kehittää myös palveluiden sisältöä esim. vahvistaa ikäihmisten ja vanhusten oikeutta sosiaaliseen toimintaan ja ulkoiluun. Jätin myös kirjallisen kysmyksen hallitukselle vanhusten oikeuksien vahvistamisesta sosiaaliseen toimintaan ja ulkoiluun vanhusten hoivassa.

Esiin erityisesti haluan nostaa myös huoleni palveluasumisen hinnoista, jotka ovat nousseet hyvin korkeiksi ja estää osin pienituloisimpien hakeutumista niihin. Tarvittaisiinkin välttämättä hintojen säätelyä sekä käyttövaran varmistamista lailla myös palveluasumisessa asuville. Tästähän olen tehnyt aloitteitakin eduskunnassa.

Erityinen huoleni juuri tällä hetkellä kohdistuu kovaan laitospaikkojen vähentämissuunnitelmaan. Nyt taloudellisesti vaikeana aikana monet kunnat ovat toteuttamassa laitospaikkojen vähentämistä ja pelkäänpä ettei se tapahdu aina vanhusten tarpeiden lähtökohdasta, vaan pitkälti myös säästökeinona. Tässä tulee huolehtia, ettei kukaan jää heitteille, kuten kävi mielenterveyslaitoksia purettaessa. Ensin tulee vahvistaa huomattavasti kotipalvelua ja varmistaa kohtuuhintaisia palveluasuntoja ja vasta sen jälkeen voidaan tehdä maltillisesti laitospaikkojen vähentämistä. Tavoite kodinomaisemmasta hoivasta laitosten sijaan on oikea, mutta tällä hetkellä on edelleen jonoa vanhainkoteihin ja palveluasumiseen, joten ristiriita kovin vahvasta paikkojen vähentämisestä tuntuu vähintään haastavalta. Lisäksi pelkään, että nyt siirretään maksurasitusta vanhuksille, kun palveluasunnoissa vanhuksen maksuosuus on isompi, kuten edellä jo toinkin esiin. Laatusuosituksiin sisältyy kova tavoite vähentää laitospaikkoja puolella viidessä vuodessa on siis turhan kova, vaikka taustalla onkin siis hyvä ajatus, jos se tapahtuisi vanhusten toiveista sekä tarpeista - eikä taloussyistä kuten nyt pelkään käyvän.

-----------
Tällä viikolla oli töissä hieman rauhaisampaa. Tosin lisätalousarvio, jossa oli sisällä myös Destian myyntivalmiudet oli keskiviikkona käsittelyssä. Destian yksityistämistä ei pidä hyväksyä. Torstaina oli Itämeren kaasuputkeen liittyvä keskustelu, jossa tietysti erityisesti ympäristö- ja turvallisuusnäkökohdat ovat tärkeitä Euroopan energiansaannin turvaamisen ohella. Perjantaina äänestelimme lisätalousarvioon liittyen.

Hallintovaliokunnassa olen ollut nyt Maarit Feldt-Rannan sijaisena, ja ihan kiva siellä on ollakin taas tauon jälkeen. Viime kauden olin hallintovaliokunnan jäsenenä. Alku-hankkeen eli aluehallintouudistuksen kanssa painimme parhaillaan siellä. Lakipaketissa on kyllä todella monia ongelmia sisässä. Saas nähdä, mitä muutoksia siihen sisältyy. Minua huolestuttaa erityisesti ympäristöhallinnon tilanne, työsuojelun asema, henkilöstön asema uudistuksessa mm. palkkasopimuksen, paikkakuntasiirrot, määräaikaisten rooli jne., nykyisten läänien valvonta- ja ohjaustoiminnan resurssit, esteellisyyskysymykset, sekä sivistys ja nuorisotoimen sijoittuminen jne. Muuten budjettilausuntoja olemme valmistelleet molemmissa valiokunnissa. Lisäksi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa olemme käsitelleet mm. osittaisen hoitorahan pienen parannuksen ja sen ulottamisen myös yrittäjille. Samoin käsittelimme mm. indeksilain, jolla varmistetaan, ettei etuudet laske nyt indeksien muutosten ollessa negatiivisia.

Tämän viikon maanantaina olimme Skinnarin Joken ja Johannes Koskisen kanssa Heinolassa ja kävimme mm. paperitehtaalla ja tapasimme kansalaisia ja keskustelimme ajankohtaisista asioista. Käynti oli hyvä ja mielenkiintoinen. Edellisellä viikolla pidettiin vanhusaiheinen keskustelutilaisuus Tarjan ja Johanneksen kanssa. Muutama viikko sitten oli myös Riihimäellä hyvä tilaisuus työelämään ja ajankohtaisiin kysymyksiin liittyen graniitinaukiolla.

Vierasryhmiä on käynyt myös eduskunnassa mm. Diabetesliiton jäsenistöä Hml:n seudulta ja Forssan ammatti-instituutin jäseniä. Myös muutamia tilaisuuksia on ollut eduskunnassa, joissa olean ollut puhumassa mm. vammaisaiheisessa lapsia valitessa -seminaarissa, jossa käsiteltiin vahvoja eettisiä kysymyksiä mm. sikiödiagnostiikkaan, sikiöseulontaan ja abortteihin sekä vammaisten oikeuksiin liittyen. Samalla käsiteltiin mm. vakavaa ja huolestuttavaa tilannetta siitä, että mm. vaikeasti kehitysvammaisten lasten elvytystä on rajoitettu joissain tilanteissa.

Myös vanhusaiheinen keskustelutilaisuus oli kansalaisinfossa, mikä oli myös hyvä tilaisuus.

Jätin kirjallisen kysymyksen tv-luvan ja tulevan Ylen mediamaksun huomioimisesta toimeentulotuessa. Tällä hetkellä käytännöt toimeentulotuessa on hankalat ja pienituloisimmille tulisi kyllä saada helpotusta maksuihin. Vähintä on, että kaikista pienituloisimmille huomioitaisiin tv-lupa kokonaisuudessaan toimeentulotuessa silloin kun se on maksussa.
-----------------
Perhepiirissä Antin mummo haudattiin viime viikolla. Hautajaiset olivat heidän vanhalla kotitilalla, joten tunnelma oli käsin kosketeltavan kaunis ja tunnelmallinen.

perjantaina, elokuuta 28, 2009

Takana päin on ihana kesä! Tänä vuonna säät todella suosivat suomalaisia ja tuntuukin että ihmiset ovat entistä pirteämpiä syksyn töihin. Mukava, että meilläkin virallisemmat työt ovat vähitellen alkaneet.

Hallituksen budjettiriihtä on viime päivät jännätty. Kuntatalouden ongelmat ja työttömyyden kasvu ovat päähuolina.

Hallitus ohjaa budjettiriihen mukaan kuntiin tarpeeseen nähden hyvin vähän lisää. Kunnissa onkin todella hankalat ajat edessä sekä joudutaan tekemään ikäviä leikkauksia ihmisten peruspalveluista. Erittäin huolestuttavat viestit kuuluvat kunnista mm. opettajien lomautuksista ja säästöistä jopa juuri lasten ja nuorten ja vanhusten palveluista!Tällaisia leikkauksia ei voi hyväksyä ja hallituksen tulisi ottaa hätähuuto tosissaan. Kuntapalveluiden tarve on lama-aikana kasvava, joten on erityisen huolestuttavaa että kunnat ovat vaikeuksissa. Turvaverkon pitäisi olla nyt erityisen toimiva, mutta käy juuri päinvastoin...

Työttömyyden räjähdysmäinen kasvu, etenkin nuorisotyöttömyyden, vaatii vahvoja toimia. Tätä onneksi budjettiriihikin painotti, mutta kovin suuria avauksia ei valitettavasti tännekään ole tulossa.

Onneksi jotain hyvääkin budjettiriihestä on kuulunut mm. kunnallisen perusvähennyksen korotus on onneksi toteutumassa. Me olemme esittäneet sen nostamista 3000 euroon, mutta onneksi hallituskin nostaa sen edes 2200 euroon, mikä auttaa jonkin verran pienituloisia. Silti myös muuta apua tarvittaisiin pienituloisimmille esimerkiksi vähimmäisetuudet kaipaisivat todella parannusta.

Ruuan alvin ja ravintolaruuan osalta hallitus pääsi sopuun varsin kummalla tavalla. Ravintolaruuan alvin laskulla toivottavasti voidaan vahvistaa alan työllisyyttä, joten se on kannatettava toimi. Mutta varsin erikoista on tämä tempoilu ensin laskea ja sitten nostaa ruuan alvia. Lisäksi todennäköisesti kevennys hukkuu väliportaaseen ja näin auttaa pienituloisia hyvin niukasti siihen käytettyyn panokseen nähden. Samalla rahalla muilla keinoin voitaisiin pienituloisimpia auttaa huomattavasti paremmin.

Hyvää budjettiriihessä oli virvoitusjuoma- ja makeisveron palautus. Verotuksellisestikin on järkevää ohjata toimintaa terveiden elämäntapojen suuntaan. Tähän suuntaan verotusta voitaisiin muutenkin kehittää.

Onneksi pieni helpotus myös työsuhdematkalippuun on tulossa.

Pidän valitettavana veuhkoilua kehitysyhteistyömäärärahoissa. Luvatuista korotuksista ei nyt pidetä kiinni ja se, että pakolaisten vastaanottoon tarkoitetut rahat organisoidaan tälle momentille on myös kummallista ja tuntuu hieman asioiden pimittämiseltä.

Budjettiriihessä päätettiin myös nostaa yleistä alv:tä jatkossa, mikä aiheuttanee harmia monelle pienyrittäjälle, vaikka korotus koskeekin tasaisesti kaikkia aloja. Tietysti on selvää, että veronkorotuksia ja yleisenkin verotuksen korotusta jatkossa tarvitaan, jotta ihmisten hyvinvointipalvelut voidaan turvata. Valtion yleinen ansiotulojen progressiivinen veronkorotus on kuitenkin reilumpaa kuin nyt kunnissa tehtävät veronkorotukset, jotka pohjautuvat kunnallisveron tasaveroon.

Itse ohjaisin mieluiten veronkorotuksia ns. ekologisen verotuksen suuntaan. Puolueemmehan on esittänyt mm. pakkausveroa ja jäteveron laajentamista yksityisille kaatopaikoille. Monia muitakin mahdollisuuksia olisi, joilla voitaisiin ympäristön kannalta ohjata parempaan suuntaan. Mieluusti näkisin veronkorotuksia myös pääomien, osinkojen ja varallisuuden puolella sen sijaan, että työntekijöiden verotusta kovasti nostettaisiin.
-----------

Kesällä oli monenlaista tapahtumaa. Olin mm. Asikkalassa, Orimattilassa ja Hämeenlinnan elomessuilla ihmisiä tapaamassa. Lisäksi käytiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan kanssa Ylä-Savossa, jossa tutustuttiin mm. lapsiperheiden varhaisen tuen palveluihin sekä maatalouslomittajien asemaan. Lapsiperheiden varhaisen tuen palveluja tulisikin vahvistaa kaikkialla Suomessa. Maatalousaiheeseen liittyen vierailimme myös robottinavetassa. Kuulimme myös alueemme kuntien tärkeitä viestejä eduskunnan suunnalle.

Antin kanssa kävimme myös Ivalossa, jossa tutustuimme mm. Rajavartioston toimintaan ja olimme lupautuneet myös paikalliseen "Tanssii tähtien kanssa" tanssitapahtumaan tuomareiksi. Olihan hauska tapahtuma ja monet tanssijat laittoivat todella tunteet peliin tanssissaan ja olivat nähneet vaivaa roolivaatteista lähtien. Bjurströmin Marko juonsi tilaisuuden mukavalla tavalla. Kuulimme myös paikallisten huolista mm. laajakaistaverkkoon liittyen. Kertoivat, että nettiverkon ongelmat todella haittaavat arkielämää ja yritystoimintaa, kun jo laskun maksukin voi vaatia monta tuntia, kun yhteydet "tökkivät". On äärimmäisen tärkeää, että tasapuoliset mahdollisuudet elää ja toimia saataisiin taattua tämänkin osalta kaikille.

Pari päivää samalla reissulla lomailimmekin Inarin alueella ja käytiin mm. Lemmenjoen kansallispuistossa retkeilemässä. Muutoin kesään on kuulunut mm. VR:n hallintoneuvoston reissu Kokkolaan, jossa oli todella uhkaa, että ratatyöt jumittuvat, jos hallitus ei lisärahoitustarpeeseen vastaisi. Kuninkuusraveissa Lappeenrannassa poikkesimme ja Rixun raveissakin kävimme. Raveihin ei juuri ole aikaa talvikautena, mutta onneksi kesäisin jonkin verran.

Kävin puhumassa Helsingin Me Itse ry:n tilaisuudessa: ihania kehitysvammaisia, joilla oli paljon tärkeää viestiä eduskuntaan!¨

Wanhojen Tovereiden retkeilypäivät olivat Hämeenlinnassa, jossa myös vierailin. Samoin Hämeenlinnan eläkkeensaajien sikajuhlassa. Padasjoella kävimme Antin kanssa vesiensuojeluaiheisissa iltamissa Kasiniemessä, johon vein eduskunnan terveiset.

Vielä olemme ehtineet vähän rauhallisemmin olla mm. Padasjoen mökillä käydä, jossa oli mm. mökin tuparit. Ostimme isälle myös 70 v lahjaksi kajakin, jolla kävimme melomassa. Se vasta kivaa puuhaa olikin!

Suomen naiset ovat pärjänneet hienosti EM-kisoissa, mitä on ollut hieno seurata! Naisissa on poweria!

torstaina, heinäkuuta 16, 2009

Kesähulinaa ja Voitto tuli kotiin

Eduskunta jäi juhannuksesta kesätauolle. Viimeisinä päivinä ilmasto- ja energiaselonteko oli palautekeskustelussa salissa, mikä oli tärkeä ja mielenkiintoinen keskustelu. Itse olisin kaivannut mm. kunnianhimoa selontekoon lisää mm. energiansäästön, uusiutuvien lisäämisen ja ylipäätänsä päästövähennysten osalta.

Valiokunnassa puolestaan oli viimeisimpinä asioina laki työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämisestä. Laki ja lain tarkoitus on erittäin hyvä. On väärin, että järjestelmämme on tältäkin osin tavallaan hukannut tätä työvoimareserviä ja hankaloittanut halukkaiden työelämään ja sitä kautta yhteiskunnasta osalliseksi pääsyä aiemmin. Muutos mahdollistaa eläkkeen lepäämään jättämisen nyt myös työeläkettä saaville. Ansainta rajaksi tulee 600 euroa. Me esitimme ja olisimme toivoneet tämän 700 euroon, joka sisältyy vastalauseeseemme. Ikävin lakiin jäänyt asia, jota emme saaneet äänestyksistä ja vastalauseestamme huolimatta läpi on se, että hallituksen esitys sellaisenaan heikentää nykytilannetta eläkkeen lepäämisajalta maksettavan vammaistuen ehtoihin. Työhön palaamisen tukemiseksi vammaistukea maksettaisiin ainoastaan sellaiselle, jolla on työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämishetkellä maksussa eläkkeensaajan hoitotuki. Tämä jättää ulkopuolelle monet lievästi kehitysvammaiset ja mielenterveyskuntoutujat, jotka ovat saaneet työkyvyttömyyseläkettä. Tämä muutos heikentää nykykäytäntöä. Eräs ongelma liittyy myös eläkkeensaajan asumistukeen, jota ei jatkossa evättäisi eläkkeen lepäämään jättämisen perusteella, mutta kuitenkin eläkkeensaajan asumistuen matalat tulorajat käytännössä vievät tämän monen ulottumattomille, mikä ei toimi välttämättä kannustavasti. Mm. tällaisia huolia siis uuteen lakiin erityisesti liittyy, vaikka lähtökohta-ajatus monelta osin onkin erinomainen ja tuo oikein menettelyn piiriin myös työeläkettä saavat. Harmi, ettei hallituspuolueet parannusehdotuksiamme hyväksyneet.

Kesän poliittista keskustelua on leimannut vaalirahakeskustelu. Kepun kuviot ovat olleet uskomattomat, ei ihme että heidän omassa väessäkin on esitetty kritiikkiä. En ymmärrä, miksei vaalirahoitusta avata ja tehdä kaikilta osin julkiseksi, niin tällainen epäily ja epämääräisyys loppuisi. Itse toivon, että myös oma puolueeni julkistaa kaiken. Vaalirahoituksessa ei sinänsä ole mitään väärää, mutta salailu ja salamyhkäisyys saa sellaisen vaikutelman aikaan. Niin ja jos on oikeasti epämääräisyyksiä, niin niihin pitää puuttua!

Lisäksi toivoisin, että vaalirahoitusilmoitukset olisivat rehellisiä. Joidenkin summat kun on suhteettoman pieniä suhteessa valtaviin mainoksiin, joita kaduilla tai lehdissä näkee. Myös katto budjeteille todella tarvittaisiin. On kauheaa, kun raha näyttelee koko ajan suurempaa roolia vaaleissa. Se on vastoin demokratian perusajatusta, jonka mukaan jokaisella tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua yhteiskuntaan varallisuudesta riippumatta.

Eduskuntatyön loppumisen jälkeen pari viikkoa on lomailtu ja nyt vähitellen taas palaillaan töiden pariin. Viikko oltiin Kreikassa Samoksella, mikäli oli mukava matka. Mukavaa, että alkuperäistä kreikkalaisuuttakin saarelta vielä varsin paljon löytyi. Kävimme myös Turkin puolella yhden päivän reissun. Muuten lomailu sujuikin rästiin jääneitä kotitöitä(niitä on paljon) tehden...Juhannuksena oltiin mökillä Padasjoella ja perinteisissä juhannustansseissa. Kävi myös hassusti, kun juttelimme mökissä iltamyöhään, niin yht'äkkiä huomasimme supikoiran tulevan täyttä tohinaa mökkiä kohti. Amigo-koiramme oli kuistilla, mutta tuuli voimakkaasti, mikä ilmeisesti vei hajut supin ja Amigon ulottumattomiin. Amigo huomasi supikoiran vasta n. metrin päästä ja alkoi heiluttaa häntää ja supi havahtui vasta tähän hännän töminään...ja sitten luikki kovaa kyytiä metsään päin...eipä ennen supikoira noin lähelle ole missään tullut. Amigo tuntui ajattelevan vain, että "kivaa uusi kaveri tulee", ja huiskutti häntäänsä.

Parasta tässä kesässä on ollut se, että perheeseemme tuli kissanpentu! Aivan valloittava on tuo otus. Se on niin suloinen! Viikonloppuna järjestimme kekkerit kissan kunniaksi, kissan ristiäiset!:)Sattui samalle päivälle osumaan hääpäivämmekin ja kesäillan vietto oli muutenkin ollut mielessä. Usein puhutaan kaiken maailman kissanristiäisistä, niin kun kerran oli mahdollisuus järjestää oikeat kissan ristiäiset, niin tokihan Antin kanssa siihen tartuimme...Hauskaa oli ja sai kissa nimenkin. Olimme sopineet, että jos emme pääse europarlamenttiin, niin kotiin tulee kissa. Tästä pidettiin kiinni eli vaikka vaalit tavallaan hävittiin, niin voitto tuli kuitenkin kotiin - tässä tapauksessa kirjaimellisesti, nimittäin kissasta tuli Voitto Viiru....